Pastori muuttaa perheineen Floridaan, perheestä löytyy vahva tuki

miaHagman
Pastori Mia Hagman, kuva Kirkko ja Kaupunki

 

 

Floridassa Lake Worthissa Luterilaisen St. Andrewin kirkon seurakunta on odottanut pitkään valitsemansa papin saapumista palvelukseen. Vihdoin papin saapuminen on varmistunut, kun pastori Mia Hagman muuttaa Floridaan perheineen maaliskuun lopulla.

 

Muutto Amerikkaan ei Mia Hagmanille ole mikään outo juttu. Mia on asunut Yhdysvalloissa, tarkemmin sanottuna opiskelijana Illinoisissa 1980-kuvulla ja Washington DC:SSÄ 2000-luvulla. Kohtaamiskulma on vain viime kerrasta muuttunut: Mia muutti 2006 Yhdysvaltoihin miehensä Tapani Kaskealan mukana, nyt Mia tulee Lake Worthiin suomalaisalueen papiksi ja eläkkeellä oleva Tapani hoitaa perheen uudelleenkotoutumista Yhdysvaltoihin.

 

TapaniKaskeala
Tapani Kaskeala

Tapani Kaskealalla on vankka tuntemus ja tietämys yritysten rahoituksesta ja kansainvälistymisestä. Tapanin toimipaikkoja ovat olleet Helsingin Kauppakorkeakoulu, Teollistamisrahasto Oy, kaupallisen sihteerin pesti Washingtonissa kolmeksi vuodeksi, josta siirto Postipankkiin apulaisjohtajaksi. Postipankkia seurasi sitten toinen kolmen vuoden jakso Washingtonissa lähetystön kaupallisena neuvoksena ja jälleen takaisin Postipankkiin, tällä kerralla suurasiakastoiminnon johtajaksi.

 

Kaskealan uralla seurasi työ Brysselissä Finpron kansainvälisten hankeneuvontapalveluiden vetäjänä ja Finpron toimitusjohtajuus vuosina  2001-2006. Veri veti kuitenkin takaisin Washingtoniin Suomen suurlähetystön rahoitusneuvokseksi ja Finpron hankeneuvonnan johtajaksi vielä neljäksi vuodeksi.

 

Vuonna 2011 Suomen hallitus nimitti kauppatieteiden maisteri Tapani Kaskealan Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokuntaan. Kaskeala korvasi silloin tehtävässä maatalousministeriksi siirtyneen Jari Koskisen.

 

Mittavan kansainvälisen uran tehnyt Kaskeala muuttaa nyt maaliskussa Floridan suomalaisalueelle. Asuinpaikkaa valitessa vaa’assa painoi vaimo Mian papinpesti Lake Worthissa ja 16-vuotiaan tyttären Elsan koulupaikka Boca Ratonissa. Perheen 18-vuotias poika Tuomas osallistuu Suomessa vielä ylioppilaskirjoituksiin ja isännöi perheen asuntoa Helsingissä.

 

Perheen Brysselin vuosina, Mia Hagmanin ollessa hoitovapaalla Rautaruukin PR-emännän tehtävistä, hän alkoi tuntea kutsumusta kirkon tehtäviin. Aikuisiällä Helsingin yliopistossa aloitetut teologian opinnot Mia sai päätökseen vuonna 2012 perheen palattua Washingtonista Helsinkiin.

 

Perheen Washingtonin vuosina Mia toimi alueen suomalaisseurakunnan apulaispastorina ja heidän kodistaan muodostui seurakunnan epävirallinen pappila, jossa pidettiin lukuisia lauluiltoja, lounaita ja säännöllistä piiritoimintaa.

 

Valmistuttuaan Suomessa teologian maisteriksi Mia ehti työskennellä Helsingin Meilahden seurakunnan seurakuntasihteerinä ennen pappisvihkimystään Kuusamoon keväällä 2015.

 

Mia kulkikin Kuusamon ja Helsingin väliä, kunnes kesällä 2016 aukesi paikka Lake Worthissa, Floridassa. Mia valittiin virkaan St. Andrewin kirkkoon ja Mian toivottiin voivan aloittaa työnsä jo kesällä 2016. Yhdysvaltojen siirtolaisvirasto oli kuitenkin eri mieltä. Mian työnsä vuoksi tarvitsemaa R-1, uskonnollisen yhteisön työntekijän työlupaa vain ei kuulunut, vaikka asialla oli mm. aikaisempi West Palm Beachin pormestari, nyt toista kauttaan Washingtonissa edustajainhuoneessa  Floridan edustajana toimiva Lois Frankel. Lopulta työlupa ja sen myötä  viisumi kuitenkin heltisivät. Samalla myös Tapani sai aviopuolisolle kuuluvan R-2-viisumin.

 

Tapani on hieman hämmentynyt tämänkertaisesta Yhdysvaltoihin muuttamisen kiemuroista. Työlupa- ja viisumiprosessi, kouluun rekisteröityminen, auton ja asunnon vakuutukset, ajokortti, pankkitilin avaaminen ja muut käytännön junailut vaativat arvaamattoman paljon aikaa ja papereita. Aiemmilla kerroilla suurlähetystön palveluksessa toimiminen oikaisi monia byrokratian mutkia.. ”Hyvähän se on kuitenkin kokea tämä prosessi, niin tietää mistä puhutaan maahanmuuttoon liittyvissä keskusteluissa”, Tapani toteaa.

 

”Asuminen Amerikassa on myös huomattavasti kallistunut verrattuna aikaisempiin kokemuksiini” sanoo Tapani todeten dollarin vahvistuneen 50 prosenttia perheen edelliseen Amerikan-jakson ajoista.

 

Pidempääkin perspektiiviä näkemyksiin USAsta Tapanilta löytyy. Hän oli jo kouluaikanaan Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Tähän vuoteen liittyy myös hauska yhteensattuma. Montrealin   maailmanäyttelyn aikaan vuonna 1967 Suomesta Halifaxiin purjehti suomalainen koululaiva Matti Kurki, jossa palveli myös Tapani Kaskealan veli Juhani Kaskeala, josta sittemmin tuli Suomen toinen täysi amiraali ja Puolustusvoimien komentaja.  Veljekset kohtasivatkin  tasan 50 vuotta sitten Montralissa – ja useasti tämän jälkeen Washingtonissa Juhanin Yhdysvaltojen vierailujen yhteydessä. Eräällä näistä amiraali Kaskeala vieraili myös Suomalaisten Sotaveteraanien 75-vuotisjuhlissa Lake Worthissa ja Suomi Talolla vuonna 2009.

Tapani Kaskeala kertoo aikovansa käyttää aikaansa Floridassa vaimonsa Mian työn ja perheen tukemiseen sekä urheiluharrastustensa (tennis, golf) ohella lukemiseen ja kirjoittamiseen. Hän on myös päättänyt kartuttaa kielivalikoimaansa ja opiskella espanjaa. Kaskeala on myös kiinnostunut suomalaisalueella toimivasta Suomalais-Amerikkalaisen Kauppakamarin toiminnasta.  Aikaisempaa kokemusta hänellä onkin Kauppakamarin hallituksista sekä Helsingistä että Washingtonista.

Kaskeala-Hagman perheen saaminen Floridan suomalaisalueelle on todella upea juttu. Me kaikki jo paikalla olevat toivotamme heidät sydämellisesti tervetulleiksi suomalaisyhdyskunnan vahvistukseksi.

 

Timo Vainionpaa

Mainokset

M Trading – moottoripyöriä, skoottereita, ohjattuja retkiä ja ja vielä kahvila!

Vuokraisiko vaikka Vespan?

Reilun vuoden verran West Palm Beachillä toiminut M Trading Enterprises Group Inc. laajentaa ja muuttaa Lantanan kaupunkiin.

Suomalaisalueen ytimestä on jatkossa mahdollista vuokrata Harley-Davidson moottoripyöriä, skoottereita ja osallistua opastetulle moottoripyöräretkellä vaikka Lake Okeechobeen ympäri tai Etelä-Floridan saarille Key Westiin.

Liike sijaitsee moottoripyörien ja autojen kaupasta jo perinteisesti tunnetussa Dream Machinen talossa lähelle Suomi Taloa Dixie Hwyn varrella.

Yhtiön toimialaan kuuluvat myös nettikahvila, export -kauppa, autonvuokraus ja loma-asunnoista sekä kiinteistöistä huolehtiminen. ”Haluamme huolehtia asiakkaistamme kokonaisvaltaisesti”, sanoo M-Tradinging omistaja Marko Moisanen.

”Ammattimaisten kauppiaiden lisäksi tavallinenkin kuluttaja voi ostaa tai tilata meiltä vaikkapa ajoneuvon Suomeen vietäväksi, koska hoidamme hänen puolestaan tarvittaessa myös kaikki Suomen pään huolintaan, rahtaukseen, tullaukseen, verotukseen ja katsastukseen liittyvät toiminnot avaimet käteen -periaatteella. Hoidamme myös lomalaisten kiinteistöt sekä huoneistot ja raportoimme toiminnot nykyaikaisella nettipohjaisella järjestelmällä.

Kahvilassa voi harkita menopelin valintaa

Avaamme tiloihimme myös rennon ja viihtyisän klassiseen USA -tyyliin sisustetun kahvilan, jossa tarjoamme perinteisen kahvin lisäksi erilaisia erikoiskahveja, virvokkeita ja pientä suolaista ja makeaa purtavaa välipalaksi. Kahvilassamme on tietysti myös nykyajan tyyliin langaton internetyhteys ja katettu ulkoterassi. Kahvilaamme voi tulla pelkästään olemaan ja viihtymään, mutta siinä samalla on mahdollisuus hoitaa muitakin ”busineksia”, jos sellaisille sattuu olemaan tarvetta”, kertoo Henna Moisanen, yksi yhtiön omistajista.

M-Tradingin tiskin takaa löytyy suomalaisten hyvin tuntema Pirjo Peteri, joka varmalla, asiantuntevalla ja iloisella otteellaan hoitaa asiakaspalvelua.

Liike on valmiina asiakkaita varten elokuusta alkaen ja kahvila avautuu elokuun puolessa välissä.

Lisää yhtiön toiminnasta löytyy osoitteesta www.mtradingusa.com

Jos se sittenkin olisi oikea Harrikka?

”On ehkä aavistus Lapin lisää mukana, jos sanomme, että Lantanassa on nyt ”tavaratalo”, josta saa kahvikupposen ja välipalan lisäksi myös moporetket, autot, moottoripyörät ja skootterit omaksi tai vuokralle sekä palvelut loma-asunnoille. Järjestämme tilauksesta lähes mitä tahansa”, lohkaisee alun perin pohjoisesta kotoisin oleva omistaja lopuksi pilke silmäkulmassa.

www.mtradingusa.com

Brava Properties: Lake Worthin Lääkäriaseman uusi nousu

Brava Properties, Lantanassa Floridassa pitkään toiminut kiinteistökehittäjä ja -välittäjä hankki maineikkaan ”terveystalon” haltuunsa jo viime kesänä. Nyt tyylikkäästi sisustetun toimiston löytää uudesta osoitteesta osoitteessa 1201 South Federal, Lake Worthissa, Floridassa.  Brava Properies-yrityksessä toimivat Karl Lindroos ja Leo Juden.

Rakennuksessa ovat yli 30 vuotta toimineet alueen tunnetut, suomalaisten suosimat lääkärit. Nyt rakennukseen on saneerattu Bravan toimiston lisäksi uudenaikainen 3000sqf. terveys- ja hoitokeskus Lucia. Terveyskeskuksessa on tilat kuudelle vastaanottohuoneelle, laboratoriolle, röntgenille ja kolmelle lääkärin toimistolle. Keskuksessa voidaan antaa myös hierontaa, johdattaa painonhallintaan ja suorittaa kauneushoitoja.

Lääkärikeskuksen luvat, lisenssit ja sairausvakuutussopimukset on hankkinut Miamissa edelleenkin toimiva  terveyskeskusyritys Medical World, joka nyt etsii suomalaisalueen sydämeen suomenkielistä lääkäriä työsuhteeseen tai osakkaaksi.

Jos olet Terveyskeskuksesta kiinnostunut, ota yhteyttä Leo Judeniin, email  leojuden@hotmail.com tai puhelin (561) 762-0061.